Ei kesää ilman Lapin reissua (tässä kohdassa lasken Rukankin virheellisesti Lappiin kuuluvaksi. Tosin tehtiinhän me sieltä viimeksikin reissu Oulangan kanjonille, joka sijaitsee Sallan puolella). Tämän kesän reissu tehtiin Sallaan, josta äiti oli vuokrannut mökin. Salla on minulle jo tuttu paikka, meillä oli siellä ennen aivan oma mökki ja varsinkin talvella tuli käytyä laskettelemassa. Jonkin verran käytiin myös kesällä/syksyllä, mutta patikointireitit eivät olleet vielä tulleet tutuksi. Tällä reissulla kierrettiin Juhan kanssa Ruuhitunturin reitti, n. 12 km. Koiria en uskaltanut ottaa mukaan, kun niillä kuitenkin on ollut kaikenlaista ongelmaa ja reitillä oli kuitenkin aika paljon nousua. Äiti jäi sitten koirien kanssa merenpinnan tasolle.

Reitille lähdettiin Sallan Poropuistosta, jossa eteen tuli jo ensimmäinen ongelma. Olen yleensä näillä patikoinneilla pärjännyt netistä tulostetulla kartalla, josta näkee auttavasti reittiä + laavujen ja autiotupien sijaintia. Nyt meillä olisi ollut oikein kunnollinenkin kartta, mutta ne molemmat jäivät mökille. Sen verran kuitenkin luotettiin reittimerkintöihin, että ei palattu hakemaan karttoja vaivaisen 5 km päästä. Se ensimmäinen ongelma oli löytää reitin alkupiste, kun kylttejä Ruuhitunturille oli kolme, joista kaikissa eri kilometrimäärä. Onneksi olin sentään katsonut matkan aikaisemmin, joten tiesin mitä kylttiä pitää seurata, mutta se oli vasta se kolmas kyltti joka löydettiin eikä se oikein tuntunut näyttävän mihinkään. Lopulta sitten mentiin kuitenkin sen osoittamaan suuntaan ja olihan se polku sittenkin oikea. Tuntuu olevan aika yleistä, että merkinnöissä on puutteita. Taitaa olla niin, että kylttejä laittavat ihmiset tuntevat paikat niin hyvin, että eivät osaa tarkastella asiaa ulkopuolisen silmin. Tosin eipä sitä minnekään pitäisi lähteä ilman kunnollista karttaa...

Alkumatka kulki metsässä kapeaa polkua pitkin ja nousi ensin Pirttivaaran päälle. Polku oli kapea, ei todellakaan mikään Rukan kivetty metrin levyinen väylä .

 

 

Ruuhitunturilla iski jo toinen ongelma, kun ei meinattu keksiä reittiä näköalapaikalle. Metsähallituksen nettisivuilla kyllä oli kerrottu, että semmoinen on ja nähtiinhän me se tunturille noustessa. Päällä vaan oli reittimerkinnät moottorikelkoille ja hiihtäjille ja polku oli alussa vielä huomaamattomampi. Yllättäen kännykässä oli kuitenkin kenttää, joten soitettiin mökille ja pyydettiin neuvoja. Puhelinopastuksen avulla löydettiin polku ja löydettiin näköalatorni. Näkymät oli hienot aina Venäjälle asti, mutta mitään reittimerkintöjä siellä ei kyllä ollut.

 

 Laskettelurinteet, eli uusi Sallatunturi. Oikeasti kyseessä on Iso ja Pieni Pyhätunturi. 

 

Vanha Sallatunturi jäi talvisodan jälkeen rajan taakse (mahtaakohan kuvassa olla ollenkaan oikea tunturi?). 

 

 

Ruuhitunturilta alas polku kulki alkumatkan aivan latupohjan vieressä ja lopulta käveltiin latupohjaa. Voi vaan kuvitella minkälaiset kyydit tunturin päältä suksilla saa . Reittimerkkeinä oli matalat päästä maalatut puutolpat, joista osassa oli vielä lisäksi retkeilijämerkki. Kun reitti yhtyi latupohjaan, olivat merkinnät aika metsän reunassa. Jossain vaiheessa huomattiin, että muutamaan hetkeen ei olla merkintöjä huomattu. Jatkettiin kuitenkin kävelyä, koska reitti erottui maastosta niin selvästi. Ja päädyttiin suon reunaan. Siinä hetki ihmeteltiin, että tuostako tosiaan pitäisi jatkaa yli, ja melkein jo lähdettiin kävelemään mönkijän jälkiä pitkin ja varauduttiin sotkemaan kenkämme. Mutta onneksi huomasin pitkospuut muutaman kymmenen metrin päässä jängällä. Käveltiin metsän reunaa pitkin pitkospuille ja löydettiin reittimerkinnät uudestaan. Ei yhtään käsitystä, että missä välissä "eksyimme" reitiltä.

 

Aidan vierustaa pitkin oltiin menossa, mutta onneksi hoksattiin se oikea reitti. Kuvassa maasto tosin ei näytä märältä ollenkaan.

 

Vielä loppumatkasta onnistuttiin menemään kaksi kertaa pienesti harhaan. Toisesta voidaan kyllä syyttää aivan omia hoksottimia, mutta toisessa kohdassa maansiirtokoneet olivat leventäneet polkua ja tainneet viedä reittimerkinnät mennessään. Perille päästiin kuitenkin ja kävelyyn käytetty aika oli n. 3,5 h. Pitempiä pysähdyksiä aikaan ei ole laskettu. Salla ei ole vielä sellainen turistirysä kuin monet muut paikat ja se kyllä näkyi metsässäkin. Ruuhitunturin näköalapaikan lisäksi reitillä ei ollut juuri muuta, kolmisen kilometriä ennen loppua saavuttiin kivan lammen rantaan jossa sitten oli myös laavu. Yhtään ihmistäkään ei nähty. Reitti oli väriltään musta, eli vaativa korkeuserojen vuoksi. Minun kriteerit vaativalle ovat kyllä vähän erit kuin pelkkä nousu 400 m korkeuteen... Pari vuotta sitten Pyhällä kierretty Noitatunturin reitti oli vaativa (kuva alla). Ja se kuljettiin vielä koirien kanssa .

 

Noitatunturin reitti todellakin kulki tuota kivikkoa pitkin ja korkeuttakin oli 100 m enemmän.

Vaikka Ruuhitunturin reitti ei niin vaativa ollutkaan, niin kyllähän se väsytti. Varsinkin kun edellisen yön oli nukkunut huonolla sohvalla ja kuunnellut Emman laahustamista. Siitä huolimatta suostuin lähtemään äidin kanssa katsomaan keskiyön aurinkoa Sallatunturin (sen uuden) päälle. Juha vei meidät autolla Pohjoisrinteille, jotka ovat loivat ja sieltä noustiin ylös ja tultiin eturinteitä pitkin alas. Sääskiä oli yllättävän vähän, tunturissa tuuli onneksi jonkin verran. Oikeastaan haitoiksi asti niitä oli vasta suojaisempien eturinteiden puolella. Koko reissu vei meiltä 2 h, kun äiti kuvasi suurinpiirtein joka ikisen ilmansuunnan, kiven ja kukkasen .

 

Innokas valokuvaaja maisemakuvassa.

 

Tulihan niitä kuvia itekin otettua jokunen. Ehkäpä tässä taas vähän enemmän innostuu tuosta kuvaamisestakin... Keskiyön aurinko loi kuvaamiselle omat haasteensa, välillä kuvista tuli aivan kummallisen värisiä, kun kamera ei ollenkaan ymmärtänyt valkotasapainoa. Mutta mukavan lämpimät sävyt oli männynrungoissa ja se kyllä väritti koko maiseman.

 

 

Seuraavana päivänä nukuttiin sitten pitkään (toiset pidempään kuin toiset...) ja pideltiin sadetta mökissä. Sateen vähän hellitettyä käytiin katsomassa pari talvisodan taistelupaikkaa ja muistomerkkiä sekä tehtiin lyhyt kävelyreissu Kolmiloukkosen laavulle, jossa käytin koirat uimassa. Sunnuntaiaamuna ilma oli loistava ja kävin kävelyllä koirien kanssa. Kuvia ei juuri tullut otettua, koska olin yksin hereillä tuohon aikaan, ei ollut ketään pitelemässä koiria kiinni, mikä loi hieman haasteita kuvaamiselle. Kun pääsin takaisin mökille alkoikin sitten taas sataa. Oli kiva viikonloppu, eikä se riittänyt tyydyttämään Lapin lomailun kaipuuta, uudelle reissulle tekisi jo mieli. Muutamia lisäkuvia löytyy Facebookista (julkinen linkki).

* Otsikon lause viittaa Sallan sloganiin.